EU:n uudet normit tekstiiliteollisuudelle

Suomen Tekstiili & Muoti ry:n (STJM) vuonna 2020 julkaiseman tiekartan mukaan vaate- ja tekstiiliteollisuuden globaalien CO₂-päästöjen on arvioitu nousevan 60 % vuoteen 2030 mennessä. Uusiutumattomien raaka-aineiden käyttö valmistuksessa puolestaan kolminkertaistuu 98 miljoonasta tonnista (vertailuvuosi 2015) 300 miljoonaan tonniin vuoteen 2050 mennessä, mikäli tekstiilien kiertotaloutta ei saada kuntoon. Ympäristövaikutusten arviointia ja vähentämistä vaikeuttavat mm. standardien puute ja pitkät tuotantoketjut, joiden tiettyihin osiin alan yrityksillä on rajallinen näkyvyys ja mahdollisuus vaikuttaa.

EU on herännyt ongelmaan ja julkaissut vuonna 2022 tekstiilistrategian, joka määrittelee tavoitteet alan vastuullisuuden kehittämiselle Euroopassa. Strategian toimeen panemiseksi EU:ssa on aloitettu monia standardoimis- ja lainsäädäntöhankkeita, joita alan yritysten kannattaa seurata. Työvaatevalmistaja Fristads on seurannut kehitystä tarkasti.

- EU:sta on tulossa tällä hetkellä 16 lainsäädäntöaloitetta, jotka keskittyvät vastuullisempaan tekstiiliteollisuuteen. Näistä ehkä tärkeimpiä ympäristövastuullisuuteen liittyviä ovat ympäristövaikutuksien mittaamisen standardointiin pyrkivä PEF (Product Environmental Footprint), Green Claims eli kansankielellä viherpesudirektiivi ja digitaalinen tuotepassi. Nämä ovat sellaisia, jotka alan yritysten kannattaisi ottaa huomioon jo nyt.

- Muutakin on tulossa, mutta monet hankkeet ovat sen verran alussa, että muutoksia tulee varmasti paljon, toimitusjohtaja Mika Väänänen summaa.

Lakialoitteiden ja hankkeiden iso määrä kertoo alan tilanteesta. Tekstiiliala ottaa monissa maissa vasta ensimmäisiä vastuullisuusaskeliaan, eivätkä edelläkävijätkään ole kovin pitkällä. Kehittämisen pohjaksi tarvitaan luonnollisesti yhtenäistä mittaristoa, mutta miksi nyt tehdään uutta ja työlästä määrittelyä PEF-hankkeessa? Eivätkö aiemmat mittarit riitä? Tutkija Kiia Mölsä Suomen ympäristökeskuksesta valottaa PEF-hankeen taustoja.

- Perinteisesti käytetty elinkaariarviointi on menetelmänä aika lavea. Siinä saa, esimerkiksi riippuen tilanteesta ja toimialasta, tehdä kaiken näköisiä valintoja laskennan suhteen. PEF yrittää asettaa tarkemmat kriteerit erilaisten tuotteiden elinkaarilaskennalle. PEF:n sisällä joka tuoteryhmälle tehdään omat kategoriasäännöt, jotka määrittävät, miten laskentaa pitää tehdä juuri sen tuoteryhmän kohdalla. Sillä varmistetaan, että data on yhteismitallista saman kategorian tuotteilla. Näin esimerkiksi ostaja – yritys tai kuluttaja – voi verrata tuotteita keskenään aidosti.

- Näiden kategoriasääntöjen tekeminen on vielä osittain kesken, mutta uskon, että PEF:stä tulee jatkossa yleisesti käytetty menetelmä vastuullisuuden mittarointiin.

Yhteisten standardien ja käytäntöjen puute on johtanut tekstiilien loppukäyttäjän kannalta kaoottiseen tilanteeseen. Viherväittämiä ja omia ympäristömerkkejä on ilmestynyt lähes joka valmistajalle ja vaatebrändille. EU-Komission tilaaman selvityksen mukaan yli puolet eurooppalaisten yritysten käyttämistä viherväittämistä oli harhaanjohtavia, ja 40 % oli täysin perusteettomia. Asiaan aiotaan puuttua Green Claims -direktiivillä, jonka valmistelu on aivan loppumetreillä.

- Direktiivi on nyt ehdotusvaiheessa ja on käynyt jo useamman kierroksen. Se tulee siis varmaan pian osaksi lainsäädäntöä. Sillä koitetaan ennen kaikkea suitsia viherväittämiä, jotka ovat enemmänkin viherpesua kuin todellista toimintaa. Siellä tulee aika paljon rajoituksia sille, miten väittämä pitää verifioida ennen kuin sen saa esittää. Toisaalta, jos yritys esittää jonkun väittämän tuotteen ympäristövastuullisuudesta, sen pitää jatkossa pystyä laskennallisesti osoittamaan, että väitteen perusteena on merkittävä muutos aiempaan tilanteeseen tai benchmark-tuotteeseen verrattuna.

- Lisäksi direktiivissä käytännössä kielletään yritysten omat ympäristömerkinnät. Siis tällaiset erilaiset vihreät merkit, joita yritykset aika vapaamuotoisesti laittavat tuotteisiinsa, Kiia Mölsä luettelee.

STJM on, alan kattojärjestönä, järjestänyt tietoiskuja direktiiviehdotuksesta jäsenyrityksilleen. Niiden myötä on käynyt ilmi, että Green Claims -direktiiviin suhtaudutaan Suomessa erittäin positiivisesti.

- Suomalainen tekstiili- ja muotiala on mielestäni panostanut sekä toimintansa että tuotteidensa vastuullisuuteen ja laatuun. Tästä on pyritty viestimään avoimesti ja todenmukaisesti. Siksi suomalaiset yritykset pitävät tärkeänä, että EU puuttuu näihin ongelmiin ja luo yhtenäisiä ratkaisuja. Me näemme tämän isona kilpailuvalttina, STJM:n vastuullisuusasiantuntija Emilia Gädda toteaa.

- Me haluamme olla ehdottomasti alan edelläkävijä vastuullisuudessa. Green Claims -direktiivin läpimeno olisi meille todella tärkeää. Nyt törmää koko ajan kaikenlaisiin viherväitteisiin, jotka rehellisesti sanottuna eivät perustu mihinkään. Joku voi sanoa esimerkiksi, että tässä tuotteessa on käytetty kierrätettyä polyesteriä. Mitä se tarkoittaa? Miten se on tuotettu? Onko kangas tuotettu kierrätetyistä pulloista, joiden kierto on ehkä jo muutenkin hyvä? Silloin voidaan päätyä ojasta allikkoon. Green Claims toisi alalle paljon kaivattua läpinäkyvyyttä, Mika Väänänen vahvistaa.

Taloudellisesti tehokas ja ympäristön kannalta järkevä kierrättäminen edellyttää monenlaista tietoa kerättävissä tekstiileissä käytetyistä kuiduista ja kemikaaleista.  Tekstiilialan pitkien, ulkomaille ulottuvien valmistus- ja toimitusketjujen vuoksi tiedon saanti on huomattavasti ongelmallisempaa kuin asiaan vihkiytymätön saattaisi ajatella. Monille tuttu, mutta samalla yllättävä teknologia saattaa mullistaa tekstiilien kiertotalouden. Se mahdollistaa EU:n kaavaileman digitaalisen tuotepassin luotettavan toiminnan.

- Digitaalisen tuotepassin ytimessä on esimerkiksi bitcoinista tuttu blockchain-teknologia. Ideana on se, että tähän ketjuun liitetään ID-tietoa tuotteen elinkaaren jokaisessa vaiheessa. Kun tuote sitten tulee käyttöikänsä loppuun, sen kierrättäjä saa täsmälliset tiedot esimerkiksi siitä, mitä kuituja ja kemikaaleja tuotteessa on käytetty missäkin vaiheessa. Se helpottaa kovasti tuotteen kierrättämistä, Kiia Mölsä kertoo.

- Tämä on tosi tärkeä kehitysaskel juuri työvaatteiden kohdalla, joissa vaatteet täytyy käsitellä erilaisilla kemikaaleilla turvallisuuden ja kestävyyden vuoksi Mika Väänänen jatkaa.

Myös STJM:ssä on tutkittu digitaalista tuotepassia. Tutkimuksen jatkona on syntynyt myös pro gradu-tutkielma, jonka tavoitteena oli tunnistaa tuotepassin käyttöönoton vaikutuksia tekstiilialan yrityksissä.

- Tuotepassi on tosi tärkeä hanke suomalaisille yrityksille, jotka haluavat panostaa vastuullisuuteen. Se tulee helpottamaan tietojen saamista raaka-ainetoimittajilta ja muista toimitusketjun vaiheista. Nämä ovat asioita, joista yritysten on ollut vaikea saada tietoa, vaikka olisivat halunneet.

- Tuotepassin myötä datasta tulee myös kilpailutekijä, koska tuotepassi helpottaa tuotteiden vertailua ja erottautumista kilpailijoista, Emilia Gädda hehkuttaa.  

Tekstiilialalla on monta askelta edessään vastuullisempien toimintamallien ja tuotteiden kehittämisessä. Yhteisten normien asettaminen vaatii suositusten lisäksi myös selkeää lainsäädäntöä, jotta pelikenttä on reilu niin ympäristölle kuin alan toimijoille. Lainsäädännön kehittäminen on kuitenkin hidasta ja monimutkaista. Tarvitaan myös alan edelläkävijöitä, jotka uskaltavat ottaa askelia ja yhdistää alan toimijoita, tutkijoita ja lainsäätäjiä.

Kaikki tätä artikkelia varten haastatellut ovat yhtä mieltä: Selkeät pelisäännöt tarvitaan nopeasti, ja tässä kuvatut hankkeet ovat askel oikeaan suuntaan.

- Terveisiä vaan lainsäätäjille. Tekstiilialalle läpinäkyvä elinkaariajattelu ja vastuullisuusraportointi – käyttäjät osaavat kyllä sitten valita oikein, Mika Väänänen huikkaa lopuksi. ​​​​​​​